Jukka Kemppisen blogillaan 14.5.2007 julkaisema kirjoitus
Sananvapaus ja moderointi
Muutama kommentti on koskenut keskustelupalstojen moderointia.
Laki sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä 13.6.2003/460 määrittelee tarkoittavansa verkkojulkaisulla julkaisijan tuottamasta tai käsittelemästä aineistosta aikakautisen julkaisun tapaan yhtenäiseksi laadittua verkkoviestien kokonaisuutta, jota on tarkoitus julkaista säännöllisesti.
Verkkkojulkaisulla on oltava vastaava toimittaja. Julkaisija ja vastaava toimittaja voivat joutua rangaistusvastuuseen julkaisemastaan tekstistä, kuvasta tai muusta sisällöstä. Heidät voidaan tuomita vahingonkorvaukseen. Lisäksi laki tuntee päätoimittajarikkomuksen, josta rangaistaan erikseen.
Tämä blogi on verkkojulkaisu ja olen oikeudellisessa vastuussa myös kommenteista. Siksi on mielestäni aivan selvää, että moderoin ne.
Kumma kyllä, en ole joutunut poistamaan sisällön takia kuin muutaman viestin koko tänä aikana, eivätkä nekään ole olleet lainvastaisia, vaan lähinnä piilomainoksia.
Periaate on selvä. Jos joku kommentoija ilmoittaa, että Petja Jäppinen tai Rauno Rasanen on tyhmä paska, poliisi saa luvat hankittuaan kaivaa esiin IP-osoitteen, ja Jäppinen ja Rasanen voivat kysyä kunniaansa kommentin lähettäjältä ja minulta. Mielestäni olen enemmän syyllinen kuin kommentin lähettäjä, koska tiedän jo, etteivät nämä herrat ole tyhmiä eivätkä paskoja.



Kirjoitussarja, joka on alunperin tarkoitettu kirjaksi, mutta muokattu verkkoa varten uusiksi.


