Minä kutsun tiettyä palveluasennetta P
orvoo-ilmiöksi.
Yleensä saan kaikkialle hyvää palvelua, melkeinpä niin hyvää, että nolottaa, sillä hyvään palveluun ei kuulu se, että minä saan hyvää palvelua, vaan että jokainen saa, ja tämä ei aina toteudu siellä missä minä saan hyvää palvelua.
Mutta Porvoo on tietynlainen palvelun musta-aukko. En oikeastaan missään Suomessa ole törmännyt järjestelmällisesti tympeään, heikkoon ja sanalla sanoen, järjestelmällisen heikkoon palveluun kuin Porvoossa.
Mutta siihen on syynsä.
Porvoo on Suomen kaupungeista selkeimmin matkailukohde.
On muitakin kaupunkeja, jotka ovat leimallisesti matkailukohteita, mutta mikään muu kaupunki Suomessa ei ole sitä niin selkeästi, kuin tämä Stadin vanhempi sisar.
Ihminen on sosiaalinen eläin.
Toki on niin, että iso osa Porvoon kaupoista palvelee paikallisia asukkaita.
Mutta sitten kovin monet palvelevat turisteja.
Kuitenkin ihmiselle ei ole luonnollista tavata rajoittamatonta määrää vieraita ihmisiä päivittäin.
Jos ihminen elää yhteisössä, jossa hänen pitää päivittäin tavata ja olla kanssa käymisissä yli 200 ihmisen kanssa, hän ahdistuu. Hänen sisällään oleva esi-ihminen kokee tilanteen vaaralliseksi.
Yleensä kaupassa on vakioasiakkaita aika suuri osa asiakkaista. Vaikka asiakkaita on paljon, myyjä rekisteröi ”omat” asiakkaat ja luo niistä mielelleen kiintopisteitä, hän ikään kuin kokee nämä liittolaisiksi.
Vakioasiakkaitten turvan katveessa menee sitten vieraat satunnaisasiakkaatkin.
Mutta kun vakioasiakkaita on vähän, paine kasvaa.
Kun ohitse virtaa jatkuvasti uusia vieraita kasvoja, ja tutut kasvot ovat vain rikka meressä, sosiaalinen stressi kasvaa ja myyjän on yhä vaikeampi pitää myyjän hymyä.
Uskon että Porvoossa on juuri tästä kysymys.
Ja kun turistitulva on jatkuvaa, se kuluttaa näitä ihmisiä.
Enkä ihmettelisi, jos se pitkällä aikavälillä tulisi ikään kuin talon tavaksi, sosiaaliseksi normiksi, olla tympeä vieraita ja asiakkaita kohtaan.
Mutta on olemassa keinoja sosiaalisen stressin alentamiseksi, mutta niistä toisella kertaa.
