Minkä ihmeen takia?
Tänään taas soitti joku hakemistopalvelun myyntimies, selittäen miten minun yritykseni tarvitsee heitä.
Kerroin hänelle miten asia on, minut ja Doredo Intermedia on helpompi löytää kuin heidät, sillä minun tai yritykseni nimellä löytyi enemmän hittejä kuin heidän yrityksensä nimellä. Kaikkiaan noin 40 000 suomalaista tuntee minut nimeltä.
Saatan olla tässä asiassa turhankin radikaali, mutta pidän näitä hakemistopalveluja ja puhelinluettolojakin hieman vanhanaikaisena, ja joskus jopa merkkinä osaamattomuudesta.
Jos ja kun pitää omasta brändistään huolta verkossa, päivittää sivujansa ja pitää huolta että ne tietävät, joiden pitää tietää, niin sana kyllä kulkee ja hakukoneet löytävät.
Kaikilla on yrittämisen vapaus, mutta sitten on tämän kaltaisia yrityksiä, kuin Directa, jonka asiaa käsitellään oikeudessa ja mm. yrittäjäliitto on tuominnut sen toimintatavat. En sano, että kaikki hakemistyritykset olisivat huijareita, mutta eivät ne kovin tarpeellisiakaan ole.
Privablogillani olen tainnut sanoa tästä pari sanaa.
Samalla rahalla jonka käyttää noihin, saa oikein toimimalla paljon parempaakin, aktiivista näkyvyyttä.
Mutta minut tavoittaa verkosta, naamakirjasta, linkedInista, Qaikusta ja vaikka mistä.
Jos sitä asiaa on, niin ottakaa yhteyttä.
toimisto"miuku"doredo.net
Ja puhelimella 050 352 91 72
tekstari on myös hyvä tapa lähestyä.





