Olen seurannut twitteriä joitakin aikoja, ja itsekin lähettänyt kohtuullisen määrän viestejä sitä kautta, mutta aivan oikeasti, en juurikaan näe sen seuraamisesta olevan hyötyä itselleni, ainuttakaan viestiä ei ole näkynyt jolla olisi mitään muuta kuin viihde merkitystä.
Jos vertaa facebookiin, LinkedIniin, Jaikuun, Qaikuun tai vaikkapa henkilökohtaisiin kotisivuihini, niin Twitter näyttää vain viestien tulvalta, vailla syvempää merkitystä.
Kun ottaa huomioon välineen kömpelyyden on hyvin vaikea ymmärtää mitä ne sosiaalisen median konsultit, jotka suosittelevat sen käyttöä, kuvittelevat asiakkaan saavan välineeltä, jota on vaikea mitata ja jossa oma viesti hukkuu helposti tulvaan, ilman että kunnollisilla välineitä analysointiin tai syventävään keskusteluun kuluttajan ja toimijan välillä.
Tässä suhteessa jos vertaa vaikkapa LinkedIniin, niin ero on huikea. Vaikka olen julkaisut varmaan, näin käsivaralla arvioiden, yhtä monta viestiä molemmissa, niin hyödyllisten ja merkittävien vastausten määrä LindedInissä on äärettömän paljon suurempi.
Ja vaikka Jaikussa en ole ollut enää aikoihin, niin se lyhytkin aika, jonka siellä olin, tuotti ihan selvää taloudellista hyötyä yhteistyö- ja asiakassuhteiden syventämisen kautta.
Qaiku on sitten oma lukunsa. Siellä samanlainen avoin kaupallisuus ei onnistu jo yleisön kriittisyyden vuoksi. Kuitenkin olen sieltä sekä yrittäjänä että yksityishenkilönä saanut erittäin paljon hyödyllistä informaatiota.
Facebook on sitten oma maailmansa.
Vaikka sen käyttö on minulle primääristi viihdekäyttöä, se samalla muodostaa nyt kaikkein tärkeimmän reitin hoitaa suhdetoimintaa, niin yksityishenkilönä kuin yrittäjänä, ja yhtä lukuun ottamatta, kaikki asiakkaitteni yhteyshenkilöt löytyvät myös facebookista, ja facebook on myös tärkein työkalu pysyä selvillä oman alan tapahtumista.
Kun olen keskustellut facebookin käytöstä, niin aivan muutamalla on esittää oikeaa hyötykäyttöä, he voivat sen kautta seurata jotakin tiettyä, heille tärkeän Yhdysvaltalaisen toimijan toimintaa ja mielipiteitä.
Mutta Suomessa, suomalaiselle yleisölle, Twitterin markkinointi tärkeänä ja merkittävänä sosiaalisen median kanavana, ei oikein minusta täytä hyvän kauppatavan tunnusmerkkejä.





