Doredo Intermedia -

Yhteisöllisyys ei ole mikään uusia asia, vaikka helposti asian ympärillä olevasta hypetyksestä saakin sen kuvan. Tietoverkkojen kautta tapahtuva kommunikointi on vain helpottanut yhteydenpitoa ja siten luonut modernin verkkoyhteisöllisyyden, joka täydentää sekä vanhoja luonnollisia ja institutionaalisia yhteisöjä, joihin kuulumme syntymämme, asuinpaikkamme tai vaikka ammattimme kautta.

Vaikka virtuaaliyhteisöllisyydellä on hyvin paljon yhteisä meidän perinteisen yhteisöllisyyden kanssa, sen erottaa se, että ainakin toistaiseksi, virtuaaliyhteisöihin kuuluminen on vapaaehtoista. 

Siinä missä me jokainen olemme erilaisten virallisten ja julkisoikeudellisten yhteisöjen, kuten vaikkapa kunnan tai työyhteisömme jäsen, eräällä tavalla vastentahtoamme; vaikka valitsemmekin työpaikkamme tai asuinkuntamme, emme sen valittua voi valita tätä yhteisöllisyyttä erikseen.

Kaikkialla missä on yhteisöjä, on viestintää. Viestintä on edellytys yhteisön olemassa ololle, sillä vain viestittämällä yhteisistä arvoista, tavoitteista, uskomuksista ja tavoista, voidaan olla yhteisön jäseniä, löytää ne tekijät jotka sitovat käsillä olevaan yhteisöön.Kun yhteisöviestintä perinteisesti yrityksen viestintänä on suunnitelmallista ja tavoitteellista, ja pitää sisällään strategian viestinnän keinoista, tavoitteista ja pyrkii, tai ainakin sen sanotaan pyrkivän yhdenmukaiseen viestintään, on yhteisöllinen viestintä jotakin muuta, vaikka yhteisiäkin osia löytyy, ja osittain yhteisöviestinnän teoriat ja käytännöt ovat sovellettavissa yhteisölliseen viestintään.

 

Internet on mullistanut informaatioympäristömme ja hävittänyt julkaisukynnyksen. Riittävän monella on mahdollisuus julkaista internetissä, että voidaan sen sanovan olevan mahdollista kaikille länsimaisessa yhteiskunnassa. Tämä tarkoittaa aivan uudenlaista viestinnällistä tilannetta ja myös yrityksille viestinnällinen haaste.

Perinteisesti käytetty termi "yhteisöviestintä" tutkii organisaatioiksi luettavien yhteisöjen tiedottamista ja julkisuustyötä sekä viestintää, ja tässä yhteydessä organisaatiolla tarkoitetaan jotakin julkisoikeudellista yhteisöä, kuten yrityksiä, kuntaa, valtiota. 

Sinällään käsitteenä yhteisöviestintä syntyi 80-luvulla, jolloin se, kaikesta huolimatta, kuvasi sanana ennen muuta yrityksen viestintää, ja ajalleen kuvaavalla tavalla, miellettiin juuri ja ennen muuta yksisuuntaiseksi tiedottamiseksi, jos kohta vuosikymmenen loppupuolella alkoi olla jo näkemystä siitä että kyseessä on prosessi.

Nyt, tässä ja nyt, ajatus yksisuuntaisesta viestinnästä tuntuu jo sinällään hullunkuriselta ja stalinistiselta. Se sisältää ajatuksen siitä, että tiedottamisessa avain ja ainoastaan annettaisiin informaatio sen käyttäjille, ja nämä muodostaisivat yhtenäisen arvoiltaan, asenteiltaan ja omaksumiskyvyltään homogeenisen massan, joka ymmärtäisi viestin samalla tavalla.

    Välillä saattaa verkkopalvelun käyttäjä muistuttaa hämmästyttävän paljon asiakasta, toisinaan jopa niin paljon että ylläpito erehtyy. Kun ottaa pari askelta taakse, ja katsoo missä rahat ovat, näkee asiakkaan. Kyllähän käyttäjä voi olla palvelun asiakaskin, ja toisin paikoin onkin, ja toivottavaa olisi, että käyttäjistä tulee asiakkaan asiakkaita, mutta palvelun kannalta käyttäjät ovat resurssi.

    Resursseja hankitaan, kerätään ja niistä pidetään huolta, mutta resursseista on hyötyä vain silloin, kun tiedetään paljonko resursseja on, ja mihin niitä voidaan käyttää. Maansiirtoyrityksestä saatamme tietää, että he kykenevät siirtämään 10 000 kuutiota sepeliä tunnissa, mutta vasta tieto siitä, tekevätkö ne sen lapiolla vai kauhakuormaajilla avaa meille kuvan maansiirtofirman resursseita, ja siitä, mihin tämän yrityksen siirtokapasiteettia voidaan käyttää.