Samalla tavalla kuin osassa perinteisen median sisältötuottajia pelkää edelleen uuden median mahdollisuuksia, myös osa liike-elämästä pelkää sen luomaa tilannetta, jossa julkaisukynnystä ei enää ole. Tämä johtuu usein vanhemman sukupolven kyvyttömyydestä ymmärtää Internettiä välineenä, sekä viestinnällisestä köyhyydestä, jossa ei kerta kaikkiaan ole niitä taitoja, joilla viestintää hoidetaan. Hyvä esimerkki tästä on tapaus Lehtovaara, jossa Ravintola Lehtovaaran omistaja vaatii heidän ravintolaansa kohdistuneesta kritiikistä 80 000€ korvauksia. Koko blogissa olevaa kritiikkiä ei olisi kirjoitettu, jos ravintolan omistaja olisi ymmärtänyt viestinnästä ne alkeet jotka pitäisi jokaisen asiakaspalvelussa olevan ymmärtää. Jos yrittää Internetissä vastata kritiikkiin haasteella oikeuteen, se muistuttaa kovasti tilannetta jossa yritetään parantaa ripulia piereskelemällä.
Internet on osa sitä maailmaa missä elämme, ja julkaisukynnystä ei ole. Tämä asettaa yritykset viestinnällisesti tilaan, jossa he joutuvat huomioimaan viestinnässä ja yrityskuvassaan ei ainoastaan oman markkinointinsa, viestintänsä ja lehdistösuhteensa, vaan heidän tiedottamispolitiikkansa ja sitä kautta markkinointinsa on ulotuttava heidän koko prosessiinsa erottamattomana osana. Laukaus, jonka kaiku saa lumivyöryn liikkeelle voidaan ampua suojatiellä, jossa yrityksen logolla varustettu auto ajaa pysähtymättä suojatien eteen pysähtyneen auton ohi, se voidaan ampua lihatiskillä varomattomalla lauseella, missä hyvänsä asiakaspalvelutilanteessa tai vaikkapa tilanteessa, jossa yritys on itseasiassa vain pahaa aavistamatta väärään aikaan oikeassa paikassa. Tosin on yrityksiä, joitten johto on oikeasti rikollisen typerää, mutta onneksi ns. luonnollinen poistuma estää näitä yrityksiä yleensä pilaamasta ilmaa kovin kauaa.