Sosiaalinen media, yhteisöllinen viestintä ja asiantuntijuus
04.06.2010 00:00
Petja Jäppinen
Kun on alalla ollut jo kohta neljättätoista vuotta, sitä on nähnyt verkon sosiaalisten palveluiden kehittyvän, muuttuvan ja kasvavan monella tapaa. Vasta blogit, Facebook ja Twitter toivat alan varsin suurten massojen tietoon ja sen myötä alkoi sitten alalla pyöriä kaikenlaista osaaja, joitten kaikkien osaamisen laadusta en ole saanut selvää, minkä laatuista se sitten on. Minä vierastan tätä termiä, sosiaalinen media, kun se ei minusta ilmaise kunnolla sitä mistä on kysymys, mutta saattaa olla että kyseessä on eräänlainen ikäkausikysymys, nuoremmat sukupolvet eivät automaattisesti ajattele termejä latinan pohjalta. Yhteisöllinen viestintä kuitenkin ilmaisee minulle paremmin sen mistä on kysymys; kun vanha ajatus yhteisöllisestä viestinnästä kuvasi yhteisön viestinnän ylhäältä alas tapahtuvaksi organisaatioviestinnäksi, ja vielä vuosikymmen sitten korkeakoulutasolla selitettiin se nimenomaan yksisuuntaiseksi, yhteisöllinen viestintä on sitä itseään, monien ihmisten välistä viestintää, jossa kenties, ei aina, mutta periaatteessa usein, tapahtuu jonkinlaista yhteisöllistä käyttäytymistä. Luin hiljan muutaman sosiaalisen median konsultin, joka kontekstuaalisesti tai sitten ei, antaa ymmärtää olevansa jonkinlainen asiantuntija alalla, ja kun muutamankin foorumin ympärillä tätä keskustelua on seurannut, näkee että alalla on sellaisia ihmisiä, jotka ovat hypänneet vain kelkkaan, ajatuksella että tämä lasku rahastetaan. Asiantuntijuuden määrittely on sinänsä vaikeaa ja terminologinen lepatus tekee sen vielä vaikeammaksi.
Viimeksi päivitetty 07.06.2010 13:00
Lue lisää...
|
Henkilörekisteri
11.05.2010 14:06
Petja Jäppinen
Tämä saattaa olla teistä hieman outoa, että täällä ei ole kommenttimahdollisuutta, vaikka Doredo Intermedia myy juuri yhteisöllistä viestintää, sosiaalisen median kautta tapahtuvan viestinnän palveluja ja konsultointia. Tärkein syy, miksi sitä ei ole, on se, etten ole tehnyt rekisteri ilmoitusta henkilörekisteristä. Ja jos haluan luoda tähän keskustelumahdollisuuden, ja niin, että se toimisi kunnolla, siitä syntyisi henkilörekisteri, ja siitä pitää tehdä ilmoitus. Pikku juttu, mutta tässä on ollut koko ajan sen verran muuta, etten ole sitä sitten omasta saitistani tehnyt. Mutta katsotaan, jos sen tuossa kesän kulmalla saisin tehdyksi, samalla kun teen sen uudelleen parista muusta palvelusta, joissa olen mukana.
Uudelleen muutama sana moderaatiosta.
18.03.2010 11:12
Petja Jäppinen
Moderoinnin voi jakaa tiettyihin malleihin. Sheriffi-malli on moderointitapa, jossa moderaattori esiintyy nimimerkin takana, ja jossa hänen tehtävänsä on lähinnä puuttua selviin ylilyönteihin poistamalla ne. Tämä on tyypillistä niissä keskustelupaikoissa, joissa ei muutoinkaan vaadita rekisteröintiä ja ihmiset eivät esiinny omilla nimillään. Eräissä sheriffi-mallia käyttävissä palveluissa on ongelmana se, ettei sheriffeille ole tehty selväksi heidän asemaansa ja palveluiden ylläpito ei hahmota sheriffien asemaa palvelun brändin luojina.
Perusmoderaatioksi kutsun mallia, jossa moderaattori löytyy palvelusta omalla nimellään, hoitaa moderaation, poistaa sääntöjen vastaiset ja laittomat viesti, mutta ei varsinaisesti osallistu aktiivisesti sisällön tuotantoon. Tämä malli ei ole mitenkään kirjoittamaan kannustava. Yhteisötoimittaja-mallissa, moderaattori esiintyy yhteisössä omalla nimellään, keskustelijana muiden joukossa. Tämä mahdollista luottamukselliset välit moderaatioon, ja moderaattori saattaa saada paljon aikaan tiskin alla, ilman että moderaatio tulee näkyviin. Tämä malli antaa myös palvelussa paljon enemmän mahdollisuuksia keskusteluun luomiseen ja ohjaamiseen. Yhteisötuottajamallissa moderaattori tuottaa sisältöä aktiivisesti suunnitellen. Silloin sisällön tuotanto toimii suunnitellusti ja ennakoivasti, ja voidaan hankkia yhteisölle materiaalia ennakkoon, jotka sitten muuttuvat yhteisössä keskustelun aiheiksi. Yhteisötuottaja toimii osana yhteisöpalvelun ylläpitoa laaja-alaisesti, vaikuttaa palvelun kehitykseen ja on aktiivisesti tietoinen ylläpitävän yrityksen tarpeista, suunnitelmista ja hankkeista, jotka vaikuttavat palvelun käyttäjiin.
Lue lisää...
Doredo Intermedian Facebook faniryhmä
07.03.2010 20:09
Petja Jäppinen
Facebookin faniryhmään arvotaan siis kaksi lippua DQ-miittin Tallinnaan 12-13.3 Mutta arvonta suoritetaan niiden kesken, jotka ilmoittavat kiinnostuksestaan matkaan 8.3 klo 12:00 mennessä faniryhmään.
Viimeksi päivitetty 08.03.2010 08:43
Muutosvastarinta, yksilö ja yhteisö 1.
05.03.2010 10:10
Petja Jäppinen
Yksi asia mistä olen puhunut luennoillani usein on alteraatiostressi.
Eräässä Suomen sairaalassa tuli kymmenisen vuotta sitten tietohallinnon uudistus, joka tarkoitti myös sitä, että kaikille hoitajille tuli tehtäväksi kirjata tehdyt työt ja antamansa lääkkeet henkilökohtaisesti tietokoneelle. Tämä tarkotti sitä, että muutamassa kuukaudessa periaatteessa kaikki sairaanhoitajat, jotka olivat yli 50 vuotiaita, ja joilla oli siihen mahdollisuus, hakeutuivat toisiin tehtäviin, kokonaan pois alalta tai eläkkeelle, koska kokivat tietokoneen käytön opettelun ja kirjausten vastuullisuuden liian suureksi.
Alteraatiostressi on muutosvastarinnan keskeisiä taustavoimia. Satojatuhansia vuosia on ihmiskunnan elämässä tapahtuneet pitkäaikaiset muutokset tapahtuneet pääosin niin hitaasti, ettei yksittäinen ihminen ole oikeastaan edes huomannut niitä. Pääosa nopeista muutoksista on ollut katastrofeja. Nopea muutos on ollut tulva, halla, nälkä, sota, onnettomuus. Kun sitten taas positiiviset muutokset ovat tapahtuneet hitaasti ja monasti tarkoittaneet työtä ja vaivaa, joka on tullut sitten kyllä nopeammin kuin palkkio. Kun on raivattu uutta peltoa, niin prosessi on kestänyt toista vuotta, ennen kuin uusi pelto on tuonut täyden sadon, ja siitä tuleva hyöty on jakaantunut pitkälle aikavälille, niin ettei ihminen ole sitä kyennyt tunneperäisesti täysin sitomaan tehtyyn työhön. Tai kun on rakennettu uutta taloa, toki valmis talo on aiheuttanut iloa, mutta pitkällä aikavälillä sen rakentamisen aiheuttama työ ei ole liittynyt siihen sitoutunut siihen tunteeseen, että meillä on suoja talvea vastaan.
Maailma muuttuu sellaista vauhtia, että pysyäkseen paikallaan, on juostava koko ajan. Koska tilanne ei ole ihmiselle luontainen, ihminen kokee muutoksen vaarantavan identiteettinsä, koska kaikki se mitä on oppinut ja omaksunut oman identiteettinsä osaksi, pitääkin vaihtaa, opetella pois ja uudestaan. Kun ihminen kokee että se mitä hän on oppinut ja miksi hän on sen kautta tullut, menettää merkityksensä, hän kokee että hänestä tulee vanhentunut ja ajastaan jäänyt, syntyy alteraatiostressi.
Osittain kulutusvimmassa on kyse pyrkimyksestä uudistua ja pysyä mukana helpolla tavalla, hankkia uusia tavaroita ja säilyttää identiteettinsa tavaran kautta, ei säilyttämällä tavaraa, vaan säilyttämällä uudistuksen näkyvä osuus ja kuluttajan identiteetti.
Eräs arvostettu kouluttaja selitti erään lehden järjestämässä tilaisuudessa sitä, miten muutos vastarinta on voitettava ja ihmiset pakotettava siihen. Tässä vaiheessa tämä miehen arvostus minun silmissäni aleni noin 180 astetta ja näin pasifistin hyvin takaa fasistin hampaat.
On arvioitu, että ihmisessä tapahtui noin 7000 vuotta sitten mutaatio, jonka vuoksi ihminen, siis ei lajina, vaan silloin vain muutama yksilö kykeni ajattelemaan syy-seuraus-palkkia periaatteen pitemmälle kuin tunteja. Tämä mutaatio loi omaajilleen kilpailuedun, jonka vuoksi heidän jälkeläisensä mahdollisuudet elää ja jatkaa sukua kasvoivat niin että ominaisuus pääsi leviämään, mutta kuitenkaan se ei tänä päivänäkään toimi kaikilla, eikä ihminen edelleenkään kykene enimmäkseen yhdistämään palkkiota ja rangaistusta kovin tehokkaasti mikäli näitten välille tulee päivien väli.
Ja edelleen ihmisen ytimelle, sille apinaprosessorille, joka pääkopan ytimessa asuu, nopea muutos merkitsee onnettomuutta, nälkää, hallaa, kuolemaa...
Muutos merkitsee kovin usein väkivaltaa, ihminen kokee sen väkivaltana, stressinä ja ihmiset, jotka haluvat pakottaa ihmiset muutokseen, ovat väkivaltaisia, koska he vaarantavat toisen ihmisen syvimmän olemuksen, identiteetin.
Mitä on tehtävä! Kaikki muutos lähtee tosiasioiden tunnustamisesta.
Viimeksi päivitetty 05.03.2010 10:19
Lue lisää...
|
|