Moderoinnin voi jakaa tiettyihin malleihin.
Sheriffi-malli on moderointitapa, jossa moderaattori esiintyy nimimerkin takana, ja jossa hänen tehtävänsä on lähinnä puuttua selviin ylilyönteihin poistamalla ne. Tämä on tyypillistä niissä keskustelupaikoissa, joissa ei muutoinkaan vaadita rekisteröintiä ja ihmiset eivät esiinny omilla nimillään. Eräissä sheriffi-mallia käyttävissä palveluissa on ongelmana se, ettei sheriffeille ole tehty selväksi heidän asemaansa ja palveluiden ylläpito ei hahmota sheriffien asemaa palvelun brändin luojina.
Perusmoderaatioksi kutsun mallia, jossa moderaattori löytyy palvelusta omalla nimellään, hoitaa moderaation, poistaa sääntöjen vastaiset ja laittomat viesti, mutta ei varsinaisesti osallistu aktiivisesti sisällön tuotantoon. Tämä malli ei ole mitenkään kirjoittamaan kannustava.
Yhteisötoimittaja-mallissa, moderaattori esiintyy yhteisössä omalla nimellään, keskustelijana muiden joukossa. Tämä mahdollista luottamukselliset välit moderaatioon, ja moderaattori saattaa saada paljon aikaan tiskin alla, ilman että moderaatio tulee näkyviin. Tämä malli antaa myös palvelussa paljon enemmän mahdollisuuksia keskusteluun luomiseen ja ohjaamiseen.
Yhteisötuottajamallissa moderaattori tuottaa sisältöä aktiivisesti suunnitellen. Silloin sisällön tuotanto toimii suunnitellusti ja ennakoivasti, ja voidaan hankkia yhteisölle materiaalia ennakkoon, jotka sitten muuttuvat yhteisössä keskustelun aiheiksi. Yhteisötuottaja toimii osana yhteisöpalvelun ylläpitoa laaja-alaisesti, vaikuttaa palvelun kehitykseen ja on aktiivisesti tietoinen ylläpitävän yrityksen tarpeista, suunnitelmista ja hankkeista, jotka vaikuttavat palvelun käyttäjiin.